Living on the Roof: Kämppä kukkulalla

Päivitellääs plokia sateisen sunnuntai-illan kunniaksi. Tällä kertaa luvassa kotiseutukatsaus Vinohradyn kaupunginosaan, jossa parhaillaan asustelen. Jotta en aivan sortuisi huijaamaan lukijoita ylistämällä asuinpaikkaani maasta taivaisiin, niin argumentointini tueksi Lonely Planet kertoo aiheesta seuraavaa: ”Upmarket Vinohrady is one of the few parts of Prague that has a consistent personality throughout. In Vinohrady’s case, that would be bourgeois. An address in an early 20th-century town house on one of Vinohrady’s leafy streets marks one as upwardly mobile and enjoying the good life.” Mitäs sitä sen suuremmin kiertelemään, aika mesta paikkahan tämä on :D

Koko kaupunginosa on käytännössä täynnä 1900-luvun alkupuolella rakennettuja taloja ajoilta, jolloin rakennusten ulkoasuun vielä jaksettiin panostaa. Vinohradyn keskus on Namesti Mirun (’Rauhan’) aukio, jossa sijaitseva St. Ludmillan goottikatedraali (Kostel sv Ludmily) on käytännössä koko kaupunginosan ainoa oikea nähtävyys. Tästä johtuen turistiparvia ei kaduilla parveile ja valtaosa asukkaista on paljasjalkaisia prahalaisia, ja sekös minulle soppii. Pääkauppakatu Vaclavske Namesti ja vanhankaupungin korttelit ovat Namesti Mirulta parin metrovälin päässä eli aika kylillä tässä kuitenkin ollaan ja häppeninkiä riittää.

St. Ludmillan katedraali Namesti Mirulla.

Porraskäytävädesignia.

Lollari mainostaa Vinohradyä kaupunginosana, jonne kannattaa vain lähteä vaeltelemaan ilman sen suurempaa päämäärää – can’t deny. Vanhojen aikojen arvokkuutta huokuvat art noveau –talot sekä poppelipuiden reunustamat kadut lukuisine kahviloineen ja baareineen ovat tämän paikan juttu. Kaupunginosan luonteesta kertoo jotain se, että nimi ’Vinohrady’ tarkoittaa kirjaimellisesti viinitarhaa. Kukkulalla on perinteisesti kasvatettu viinirypäleitä ja perinteitä vaalien myös lähipuistikkoni Havlickovy Sadyn rinteitä peittävät viiniköynnökset. Syksyllä puistossa järjestettiin suuret sadonkorjuukekkerit, jotka keräsivät paljon porukkaa nauttimaan viinin valmistuksen sivutuotetta, simamaista burcakkia.

Se, että miten ajauduin tänne asumaan oli monen sattuman summa. Kommuunikämppämme sijaitsee Havlickovy Sadyn vieressä suht hiljaisella sivukadulla. Parasta tässä kaikessa on, että kyseessä on joskus ysikytluvulla asumiskäyttöön rempattu ullakkohuoneisto, josta löytyy vinokaton ja kattopalkkien myötä läjäpäin aina niin ihania hukkaneliöitä. Alkuviikkojen aikana päätä tuli kattoon lyötyä aika useasti, mutta alitajuntainen ehdollistuminen vinokattoon muun muassa sängystä aamuisin noustessa tapahtui nopeasti. Toinen hauska ilmiö ovat pulut, joiden pulina kuuluu selvästi kattoikkunan läpi. Oma huoneeni ei ole kovin suuri ja oikean talven tullessa patteria varmaan kaipaisi, mutta ikkunoista aukeava näköala on vaan jotain sellaista mihin ei ihan äkkiä kyllästy. Ei voi mittään, mie vaan tykkään…