Kämppä kukkulalla

Päivitellääs plokia sateisen sunnuntai-illan kunniaksi. Tällä kertaa luvassa kotiseutukatsaus Vinohradyn kaupunginosaan, jossa parhaillaan asustelen. Jotta en aivan sortuisi huijaamaan lukijoita ylistämällä asuinpaikkaani maasta taivaisiin, niin argumentointini tueksi Lonely Planet kertoo aiheesta seuraavaa: ”Upmarket Vinohrady is one of the few parts of Prague that has a consistent personality throughout. In Vinohrady’s case, that would be bourgeois. An address in an early 20th-century town house on one of Vinohrady’s leafy streets marks one as upwardly mobile and enjoying the good life.” Mitäs sitä sen suuremmin kiertelemään, aika mesta paikkahan tämä on :D

 Koko kaupunginosa on käytännössä täynnä 1900-luvun alkupuolella rakennettuja taloja ajoilta, jolloin rakennusten ulkoasuun vielä jaksettiin panostaa. Vinohradyn keskus on Namesti Mirun (’Rauhan’) aukio, jossa sijaitseva St. Ludmillan goottikatedraali (Kostel sv Ludmily) on käytännössä koko kaupunginosan ainoa oikea nähtävyys. Tästä johtuen turistiparvia ei kaduilla parveile ja valtaosa asukkaista on paljasjalkaisia prahalaisia, ja sekös minulle soppii. Pääkauppakatu Vaclavske Namesti ja vanhankaupungin korttelit ovat Namesti Mirulta parin metrovälin päässä eli aika kylillä tässä kuitenkin ollaan ja häppeninkiä riittää.

St. Ludmillan katedraali Namesti Mirulla.

Porraskäytävädesignia.

 Lollari mainostaa Vinohradyä kaupunginosana, jonne kannattaa vain lähteä vaeltelemaan ilman sen suurempaa päämäärää – can’t deny. Vanhojen aikojen arvokkuutta huokuvat art noveau –talot  sekä poppelipuiden reunustamat kadut lukuisine kahviloineen ja baareineen ovat tämän paikan juttu. Kaupunginosan luonteesta kertoo jotain se, että nimi ’Vinohrady’ tarkoittaa kirjaimellisesti viinitarhaa. Kukkulalla on perinteisesti kasvatettu viinirypäleitä ja perinteitä vaalien myös lähipuistikkoni Havlickovy Sadyn rinteitä peittävät viiniköynnökset. Syksyllä puistossa järjestettiin suuret sadonkorjuukekkerit, jotka keräsivät paljon porukkaa nauttimaan viinin valmistuksen sivutuotetta, simamaista burcakkia.

Se, että miten ajauduin tänne asumaan oli monen sattuman summa. Kommuunikämppämme sijaitsee  Havlickovy Sadyn vieressä suht hiljaisella sivukadulla. Parasta tässä kaikessa on, että kyseessä on joskus ysikytluvulla asumiskäyttöön rempattu ullakkohuoneisto, josta löytyy vinokaton ja kattopalkkien myötä läjäpäin aina niin ihania hukkaneliöitä.  Alkuviikkojen aikana päätä tuli kattoon lyötyä aika useasti, mutta alitajuntainen ehdollistuminen vinokattoon muun muassa sängystä aamuisin noustessa tapahtui nopeasti. Toinen hauska ilmiö ovat pulut, joiden pulina kuuluu selvästi kattoikkunan läpi. Oma huoneeni ei ole kovin suuri ja oikean talven tullessa patteria varmaan kaipaisi, mutta ikkunoista aukeava näköala on vaan jotain sellaista mihin ei ihan äkkiä kyllästy. Ei voi mittään, mie vaan tykkään… 

Havlickovy Sady ja viiniköynnöksiä rinteessä.

Puistonäköalaa.

Pulubongausta oman huoneen ikkunasta.

Kotikatu.

Kissajahdissa naapurustossa.

Vinokatto vaatii tottumista.

- Ana

Turistina liikenteessä osa 2

Jättehauska viikonloppuna takana. Tuli taas turisteiltua oikein urakalla, kun Alina ja Iiris tulivat kyläilemään Saksanmaalta ja pääsin testaamaan kaupunkioppaan kykyjäni. Asiakaspalautetta odotellaan mielenkiinnolla. Pari päivää mentiin tiukalla tahdilla kohteesta toiseen, vakionähtävyydet tuli tietysti tsekattua, mutta joukkoon mahtui myös muutama extempore -visiitti. Tässä tulee siis pikakatsaus Prahan ’Must See’ -kohteisiin ja heitettäköön joukkoon myös pari menovinkkiä.   

Kohde nro. 1: Prahan Linna (Pražský Hrad), täältä aloitettiin virallisesti viikonlopun kestänyt turistikierros. Kyseessä on ensimmäisen kerran keskiajalla rakennettu kivikompleksi, joka on viimeisen tuhannen vuoden aikana rakennettu useamman kerran uudelleen. Toispuol jokkee kukkulalla sijaitsevalta linnalta avautuu nätti näkymä kaupunkiin, ja sen ympäriltä löytyvät koko maan tärkeimmät hallintorakennukset, presidentin virka-asunto mukaan luettuna eli jos lippu on tangossa, niin Klasu (virallisemmin Václav Klaus) on kotona. Perjantai-iltana ei ilmeisesti ollut. Linnan sisäpihalta löytyy myös Pyhän Vituksen katedraali (Katedrála svatého Víta), joka oli joulukuussa laajasti esillä julkisuudessa, koska goottikatedraalissa toimitettiin ex-presidentti Vaclav Havelin siunaustilaisuus. Peliliike on muuten vierailla linnassa vasta myöhemmin illalla, kun turistivirrat ovat kaikonneet ja vanhoilla mukulakivikaduilla saa tapsutella rauhassa. Linna-alue on auki kesällä puoleenyöhön ja talvi-aikaankin kello yhteentoista. 

Saint Vituksen katedraali iltavalaistuksessa.

Maisemaa linnan muurilta.

Kakkoskohteena mainittakoon sitten Vanhankaupungin aukio (Staroměstské náměsti) ja astronominen kello, joka viihdyttää vierailijoita aina tasatunnein raatihuoneen vieressä. Kyseessä on Wikipedia lunttauksen mukaan 1400-luvulla rakennettu kello, joka kertoo ajan lisäksi muun muassa auringon ja kuun sijainnin (käytännössä jo pelkästään ajan tulkitseminen on vaikeaa). Tasatunnein 12 apostolia vaeltaa kellossa olevan luukun aukosta ja kuolemaa kuvaava luuranko soittaa kelloa ja kääntää tiimalasin merkiksi elämän lyhykäisyydestä.  Loppuhuipennuksesta huolehtii kukko, joka kiekaisee shown päättymisen merkiksi (älkää kysykö miksi – en tiedä). Tämä spektaakkeli tarjoaa aina hyvät naurut, kun ihmiset tungeksivat tasatunnin lähestyessä kellon ympärille odottamaan tulevaa, mutta seurauksena tuntuu aina olevan jonkinlainen kollektiivipettymys, kun karuselli on pyörinyt ympäri. Astetta monimutkaisempi käkikello on varmasti ollut aikamoinen insinöörityön taidonnäyte viisisataa vuotta sitten, mutta nykypäivänä vaikutuksen tekemiseen kaivattaisiin hieman lisäefektejä. 

Astronomista kelloa ihmettelemässä.

Nummer tre on sitten tietty Kaarlen Silta (Karlův most), joka yhdistää vanhat hallinto- ja kaupankäyntialueet toisiinsa helpottamalla merkittävästi Vltavan ylitystä. Menee rakennusteknisesti samaan gootti-skeneen Pyhän Vituksen katedraalin kanssa ja herättää kunnioitusta suurella koollaan. Kun kerran katolilaisessa maassa ollaan, niin siltaa koristavat kolmenkymmenen pyhimyksen patsaat, joiden joukosta löytyy muun muassa Johannes Kastaja. Ihan kiva paikka ei siinä mitään, mutta jatkuva turistiryysis ja matkamuistokauppiaat kyllä latistavat fiilistä. Parhaimmillaan aamuyöstä, kun paikalla on korkeintaan muutama paikallispanimotuotteita nauttinut saksalaisturisti.

Vltava Kaarlen Sillalta kuvattuna.

Lauantai vierähti Vanhassa kaupungissa & Kaarlen sillalla pyöriessä. Käytiin myös puoliltapäivin juomassa kaffeet Suomen edustustossa, kun Alina ei ollut vielä äänestänyt. Itse kävin suorittamassa kansalaisvelvoitteeni heti keskiviikkona, kun ennakkoäänestys alkoi.  Illalla ihmeteltiin Tanssivaa taloa ja käytiin kävelemässä Petrin Hillin puistossa, joka on muuten yksi Prahan parhaista puistikoista ja sieltä löytyy myös yksi kylän tökeröimmistä maamerkeistä – Eiffel-tornin kopio, jonka rakentaminen aloitettiin yllättävästi Pariisin maailmannäyttelyn jälkeen. Mistähän idea projektiin lienee lähtenyt…  Illalla pyörähdettiin suomalaiskaverin synttäreillä ja jatkettiin matkaa MeetFactorylle, joka on varsin mielenkiintoinen menomesta hieman keskustan ulkopuolella. Ohjelmassa oli Radio Waven Anniversary Party, joka oli houkutellut paikalle pari brittiläistä levynpyörittäjää. Käytännössä käytiin kaapaisemassa kerma päältä, kun pamahdettiin paikalle hieman ennen puoltayötä pääesiintyjän Hudson Mohawken loppusetin ajaksi, jonka jälkeen suurin osa porukasta poistuikin paikalta. Mie en vaan millään meinaa tottua siihen, että pelipaikoilla pitäisi olla jo kympin aikoihin jos bileistä tahtoisi päästä oikeasti osalliseksi.

Kubistista arkkitehtuuria 1990-luvulta, Dancing House.

Iltakävelyllä feikki-Eiffelillä.

Sunnuntaina pyörittiin sitten takapihallani Zizkovin alueella. Kävelykierros aloitettiin TV-tornilta (’Must See’ -listan kohde numero neljä), joka kuutiomaisella otteellaan edustaa kommunistiarkkitehtuuria parhaimmillaan. Lisähämmennystä aiheuttavat tornin seinillä kiipeilevät viivakoodikasvoiset vauvat, jotka tsekkitaiteilija nimeltä David Černý lisäsi vuosituhannen alussa (sama jamppa keräsi julkisuutta maalaamalla panssarivaunun pinkiksi Neuvostoliiton hajottua 1990-luvun alussa). Iltaisin torni on valaistu sähkönsinisillä ja kirkkaan punaisilla valoilla sopivan sairaalloisen tunnelman viimeistelemiseksi.  Vauvabongauksen jälkeen matka jatkui Kansallismonumentille (Národní Památník, top5-listan viimeinen käyntikohde), joka sijaitsee Vítkovin kukkulalla Zizkovin kaupunginosan kupeessa. Kukkulalla sijaitsee Alinan sanojen mukaan ”aika neukkutyylinen” betonikuutiomuseo, jossa kerrotaan kansakunnan historiasta ja Jan Zizkan kunnioitettavan kokoinen ratsastajapatsas (ilmeisesti maailman suurin lajissaan, knoppitietona korkeutta löytyy 22 metriä ja painoa 16,5 tonnia). Parasta antia kukkulalta ovat hienot maisemat ympäri kaupunkia. Vítkovin kukkulan ali kulkee tunneli hieman epämääräisempään Karlinin kaupunginosaan. Kuuleman mukaan kyseessä on juuri se paikka, jossa kannattaa hengailla iltaisin jos haluaa lisäjännitystä elämäänsä.  Zizkovista on ehdottomasti mainittava myös Kafe Kaaba, jossa istuskeltiin perjantai-iltana linnakierroksen jälkeen. Kyseessä on pykälän verran kliinisempi versio Kauppayhtiöstä, joka päihittää perinteiset tsekkikuppilat 10-0. 

Zizkovin TV-torni ja antikapitalistiset vauvelit.

Cernyn vauvoja löytyy myös joen varrelta.

Vítkovin kukkulalla.

Kansallismonumentti.

Tunnelin kautta Karliniin.

Viikonlopun aikana tuli myös lisättyä muutama uusi kohde museolistaan. Ensimmäinen oli Mucha Museum , jossa esiteltiin suht kompaktissa paketissa tsekkiläisen taidemaalarin & julistetaiteilijan Alfons Muchan kädenjälkeä. Tänne suunnattiin Iiriksen vinkistä, kun en itse ollut koko kaverista kuullutkaan, vaikka suht kuuluisa graafikko taitaa kyseessä olla. Hyvä visiitti, miellyttävä museo ja juuri sopivan kokoinen näyttely, taideähky ei päässyt yllättämään. Toinen kohde oli yksi Prahan lukuisista Kommunismi museoista (Vaclavske Namestin vieressä, sisäpihalta löytyy ironisesti Mc Donalds), joka valikoitui raflaavan mainosjulisteen avulla. Perushuttua ja tunkkainen tunnelma. Tällä kertaa totesimme joutuneemme mainonnan uhreiksi, mutta tiedänpähän jättää välistä ensi kerralla. Että tällaista tällä kertaa, ensi kerralla sitten jotain erilaista.

- Ana

Kurssitarjottimen kertomaa

Pläjäytetääs blogivuosi 2012 käyntiin. Joulukuu jäikin runoilurintamalla hieman vaisuksi, joten lupaan julkisesti skarpata loppuvaihdon ajan.  Prahaan palaaminen parin viikon joululoman jälkeen maistui hyvältä, mitä nyt hiukan hektisempään elämänmenoon tottuminen vei hetken. Paluumatkalla oli oletettua enemmän actionia, kun kaksi viikkoa Etelä-Suomeen turhaan odotettu lumisade päätti tulla ryminällä juuri lähtöiltana. Seurauksena Lufthansan lento Frankfurtiin oli kaksi tuntia myöhässä, jonka seurauksena missasin tyylikkäästi päivän viimeisen jatkolennon Prahaan. Frankfurtissa tuloterminaali oli ennen puoltayötä kuoleman hiljainen ja kesti pikkuhetken ennen kuin edes talon henkilökuntaa löytyi selvittämään tilannetta. Alkuhämmennyksen jälkeen Luftis nappasi kuitenkin pointsit kotiin, kun varttia myöhemmin huomasin käveleväni uudet lentoliput taskussa kohti Sheraton hotellia, jossa yövyin ja sain safkat saksalaisten piikkiin. Suurin vahinko oli oikeastaan, että jatkolento oli buukattu jo aamukuudelta, joten jouduin jättämään businesshotellin aamupalapekonit väliin ja jatkamaan matkaa.

Saksalaista vieraanvaraisuutta, Sheraton Hotel Frankfurt.

Venähtänyt paluu ei onneksi aiheuttanut aikatauluhämminkiä Prahan päässä, koska olin laskenut yhden ihmettelypäivän väliin ennen kuin läsnäolovelvoitteet yliopistolla alkoivat. Loppuviikkoon riittikin touhustelua kolmen presentaation ja yhden pop-up quizin, kotoisammin pistokokeen muodossa (josta tosin kohteliaasti vihjattiin jo ennen joululomaa).  Tällä hetkellä työpöytä on tyhjempi kuin kuukausiin ja menossa on semiseesteinen hetki ennen kuin koejakso kellahtaa päälle. Ensi viikko mennään vielä vakiintuneella ohjelmalla, mutta sitten se on menoa. 'Examination period' tarkoittaa tämän hetkisten tietojen mukaan, että jokaiselle kurssille on viikoittain oma koeaikansa, jolloin sen voi tenttiä ja oljenkorsia on enintään kolme joilla homma on klaarattava. Kuulostaa aika lepsulta, mutta tiedä sitten, millaista tulostasoa professorit tulevat vaatimaan.  

Parilla kurssilla on myös käytössä konsepti nimeltä ’take home -exam’ , joka käytännössä tarkoittaa että viimeisellä luennolla annetaan esseeaihe tai tehtävänanto kurssin lopputyölle. Tämän jälkeen on muutama viikko aikaa omatoimisesti kirjoitella aiheesta X, kunnes deadline tulee vastaan. Mielestäni kyseessä ei ole laisinkaan hassumpi konsepti, kun koko tietokapasiteettia ei tarvitse oksentaa paperille parissa tunnissa, vaan opittuja asioita voi prosessoida ajan kanssa enemmän tai vähemmän rauhassa. Huonolla ajankäytöllä tämä tietysti merkitsee taas viimeisen illan & yön revyytä, mutta ainakin omalla kohdallani yörunoilusta on vain huonoja kokemuksia, joten yritän aikatauluttaa tekemisiäni siihen malliin, että edellä mainitulta skenaariolta vältyttäisiin. Yleensä myös tehtävänannot ovat jo lähtökohtaisesti sen verran laajoja, että viimeisen illan ihmeellä ei huipputuloksia saavuteta. 

Koeviikon kolkutellessa ovella ajattelin teemaan sopivasti hieman kirjoitella kurssien sisällöistä, joita Metropolitan Universityssä on IRES (International Relations  and European Studies) –ohjelman puitteissa tarjolla. Tämä saattaa jotakuta kenties jopa kiinnostaa, Jos ei, niin toimikoon tämä itselleni muistiapuna siinä vaiheessa, kun kursseja pitäisi hyväksi lukea YTK:n opintosihteeriltä. Itsekkäistä syistä tätä blogiahan muutenkin kirjoitellaan :D  Anyways, pohjustin aihetta jo viime syksynä, kun kirjoitin pettymyksestäni Metropolitan University Praguen rumaan päärakennukseen ja ihastuksestani kurssitarjonnan mahtavuuteen.  Jatketaan siis jälkimmäisestä teemasta.  Tavoitteeni on puolen vuoden vaihtoajan puitteissa suorittaa lyhyt sivuainekokonaisuus, joka tulee kantamaan nimeä ’Security Studies’ eli turvallisuudesta ja turvallistamisesta jauhetaan monissa eri muodoissa.

Metska Knihovna v Praze eli kaupunginkirjasto, lukupaikka numero uno.

Kirjataidetta kaupunginkirjastossa.

Perinteistä puolta aiheesta edustaa YK:n rauhanturvaamista käsittelevä kurssi, jossa ollaan käyty läpi muun muassa rauhanturvaamisen historiaa, vertailtu onnistuneita ja epäonnistuneita operaatioita toisiinsa (ja funtsittu yleisesti, milloin operaation voidaan todeta onnistuneen?) sekä leikitty alan asiantuntijoita  keskittyen erityisesti yhteen, omalla kohdallani Ruandan konfliktiin. Opintopaketti on ollut taattua laatua ja loppukokeena (mallia take home) tulemme rakentamaan ’oman’ rauhanturvaoperaation tiettyyn, ennaltamäärättyyn tilanteeseen. Suapi nähdä, mitä siitäkin sitten tullee. Vastapainona selkeille asiasisällöille on ’Human Security’ - kurssi, jossa ollaan tutustuttu koko turvallistamisen ideaan laajemmasta perspektiivistä ja vertailtu kanadalaista ja japanilaista lähetysmistapaa toisiinsa klassikkoesimerkkeinä. Arvasin jo ensimmäisellä luennolla, että kurssin professori, Herra Hynek on Jullen kavereita, mikä osoittautui myöhemmin jutustellessa oikeaksi veikkaukseksi. Ylläripylläri Foucaulta on taas luettu ja kurssin aikana toteutettiin myös ’research project’, jossa poljimme porukalla nykyisen YK-vetoisen kehitysapumallin maanrakoon. Tuota teemaa voisi kenties käsitellä tulevaisuudessakin, työnsarkaa ainakin riittää. Viime vuotisen biobolitics -kurssin muistiinpanot olivat muuten tutkimusta työstäessä ahkerassa käytössä.

Iltalukemista...

Halusin kurssitarjottimelle myös jotain Neuvostoliiton perintöön liittyvää sisältöä, joten aivan uutena aluevaltauksena olen päässyt tutustumaan käsitteeseen PSS – Post-Soviet Space. Nimensä mukaisesti kurssilla on tutkailtu ex-neukkumaiden kehittymistä Neuvostoliiton romahtamisen jälkeen. Aihe on erittäin ajankohtainen muun muassa viimeaikaisten Ukrainan tapahtumien valossa ja toinen erityismaininnan arvoinen kurssin käsittelyalue on Keski-Aasia – yksi harvoista kolmen suurvallan (Yhdysvaltojen, Venäjän ja Kiinan) yhteisistä temmellyskentistä. Kurssilla kirjoitettiin myös minulle uusi kirjallinen työ nimeltä ’policy paper’, jossa pääsin tarjoilemaan omia ratkaisuvaihtoehtojani johonkin PSS:ään ajankohtaisesti liittyneeseen ongelmaan. Itse kirjoitin Yhdysvaltojen ja Uzbekistanin suhteista liittyen Northern Distribution Networkiin, jonka kautta Yhdysvallat ja ISAF huoltavat joukkojaan Afghanistanissa (aiheesta on nähtävissä havainnollistava presentaatio täällä).

Näiden teemojen lisäksi olen lueskellut Yhdysvaltojen ulkopolitiikasta Latinalaisessa Amerikassa (US Foreign Policy Towards Latin America: From the Backyard to the new Multilateralism). Ohjelmasta löytyy myös yleistä höttöä kansainvälisistä suhteista (Global Issues: Challenges and Solutions) sekä läjäpäin strategioita EU:n turvallisuuspolitiikkaan liittyen (EU Internal Security). Jälkimmäinen paketti toivottavasti hyväksiluetaan kv. oikeuden sivuainekokonaisuuteen. Näillä siis mennään ja jos kaikki menee niin kuin siinä ruotsalaisessa FST:n televisiosarjassa, niin vaihdon päätyttyä suoritettuna on opintoja 35 pisteen edestä. Erikoisuutena viisi noppaa tsekin kielikurssista, jonka opit tosin ovat päässeet miltei unohtumaan, koska kolmatta kotimaista täällä tulee pääasiassa käytettyä.

- Ana