The Original Marathon

Kuten viime päivityksessä ehdin jo vähän paljastaakin, niin pyörähdin Ateenassa juoksutouhuissa.  Viikonlopun voi tiivistää lyhyesti: Keli oli kylmä, kaupunki ruma ja kisa loistava. Olin koko edeltävän viikon seuraillut tavallista tarkemmin Kreikan hallitustilannetta ja vaikutti vahvalti siltä, että uusi hallitus nimitettäisiin perjantaina samoihin aikoihin, kun saapuisimme pelipaikoille. Ennakkoveikkaukset osuivat hiukan liiankin hyvin kohdalleen, koska saavuimme tietämättämme juuri parhaimpaan hässäkkään parlamenttitalon kulmille. Kun hyppäsimme lentokenttäbussin kyydistä, niin ensimmäinen havainto oli, että meno tuntui varsin hektiseltä ja autoja oli ristiin rastiin joka paikassa.  Ensin funtsin, että tämä on varmaan ihan normaalia Etelä-Eurooppa -meininkiä, mutta sitten huomasin, että parlamentin kulmilla risteävät päätiet oli blokattu sinisillä linja-autoilla, joiden edessä oli pitkät rivit mellakkapoliiseja.  Menossa oli rauhanomainen mielenosoitus, jonka teemaa ei paljon tarvinnut arvuutella. Perjantain poikkeusta lukuun ottamatta Ateenasta kotoisin olevan kreikkalaiskaverini analyysi osui oikeaan, kun tiedustelin häneltä, että mikä on odotettava häppening-tilanne ensi viikonlopulle. Vastaus oli: ”No problem, ihmiset lähtevät kadulle vain arkipäivinä”. Eli pitäähän sitä kansalaisaktivistinkin vapaapäiviä viettää.

Roadblock.

Kylillä oli kiviä lennellyt.  Muun muassa Starbucks oli saanut osansa.

No khyllä!

Kisanumerot haettiin heti perjantaina, joten lauantaina oli hyvää aikaa käydä katselemassa maisemia Akropolikselta. Toiveissa oli, että Välimeren rannalla keli olisi ollut vielä mukavan kesäinen, mutta lämpötila heitteli kymmenen asteen tuntumassa ja tuuli tuiversi koko viikonlopun. Temppelin rauniot näyttivät samalta kuin koulun historiankirjoissa, mutta fiilistä laimensivat kukkulalle pystytetyt parakit ja ruosteiset nosturit. Akropolista on restauroinnin kohteena, mutta kyseessä tuntuu olevan aikamoinen ikuisuusprojekti, joka kertoo samalla kenties jotain kreikkalaisesta rakennusmentaliteetista: Rakennetaan vähän sinnepäin ja mikään ei ole niin justiinsa. Tämä leimaa koko Ateenaa kaupunkina, ja se ei minua henkilökohtaisesti kauheasti napannut. Mukavana poikkeuksena oli Akropolis-kukkulan vieressä kohoava uusi Akropolis-museo, joka toi mieleeni etäisesti Louvren. Museo on rakennettu vanhojen kaupungin raunioiden päälle, joita voi tiirailla läpi lasilattian. Museon yläkerroksista löytyvät myös Akropoliksen alkuperäiset päätykolmiot ja temppeliä reunustavat koristelistat oikeassa mittakaavassaan samalla, kun oikea temppeli näkyy lasiseinän läpi vieressä kohoavalla kukkulalla. Hieno paikka. Hauskana yksityiskohtana tsekkiläisellä ISIC-kortilla pääsi sekä kukkulalle että museoon ilmaiseksi, kun taas suomalaisella kortilla sisäänpääsy oli opiskelija-alennuksen jälkeen kolmen euron luokkaa. Tiedä lie, mitä aluepolitiikka tämä käytäntö edustaa, mutta ilmoitin kummassakin paikassa kansallisuudekseni ”Czech Republic” :D

Zeuksen temppeli, taustalla kohoaa Akropolis.

Restaurointihommia.

 

 

Kansalliskirjasto ja Ateenan yliopisto.

Sunnuntaina oli sitten tarkoitus harrastaa hieman liikuntaa, kun juostiin Athens Classic Maraton. Kisareitti seuraili perinteitä kunnioittaen suunnilleen samaa reittiä, jonka sotilas nimeltä Feidippides juoksi rapiat 2500 vuotta sitten ilmoittaakseen Ateenan kaupungin voitosta Marathonin taistelussa. On siinä saaneet nahkasandaalit kyytiä, ja kun tutkailin reittiprofiilia ennen starttia, niin mielessä kävi, että Feidippides olisi voinut vähän tasaisemman reitin etsiä. Pariin kymppiin profiili on varsin tasaista, mutta noin 22 kilometrin kohdalta alkaa hidas nousu, jota jatkuu noin kymmenen kilometriä ja kokonaisnousua tuolle matkalle kertyy yhteensä  rapiat parisataa metriä. Viimeinen vajaa kymppi lasketellaan sitten alamäkivoittoisesti, jos vaan on vielä jalkoja rullailla. Sunnuntai alkoi siis bussimatkalla Marathonin kylään heti aamutuimaan. Kuten arvata saattaa, niin bussissa oli tunnelmaa ja linimentin tuoksu leijaili vahvana, kun teräspapat hieroivat tököttejä jalkoihinsa. Perillä odotti kolho betonistadioni keskellä karua laaksoa. Parin tunnin kyttäilyn jälkeen oli aika heittää ylimääräiset lämmikkeet järjestäjiltä saatuun pussukkaan ja siirtyä lähtökarsinaan. Keväällä  Wienissä kellotetun 3.20 ajan myötä pääsin toiseen lähtöblokkiin ja seuraamaan kuuman ryhmän starttia aitiopaikalta. Porukka oli pääosin afrikkalaistaustaista ja kintut olivat ohuita. Starttipamauksen jälkeen kavereita ei enää näkynytkään. 

Lähdin itse liikkeelle 3:20 väliajoilla ja taktiikkana oli ottaa iisisti reiluun kolmeenkymppiin asti, kunnes alamäkivoittoinen osuus alkaisi. Ensimmäinen kymppi tuli helposti myötätuulessa rullaillessa. Keli oli varsin optimi. Pieni tihkusade joudutti matkantekoa ja olin mukana hyvässä porukassa. Kahdessa kympissä tuli ensimmäinen kukkula vastaan, jonka otin rauhassa ja seuraava tunti mentiinkin lievään nousuun. Juottopaikkoja oli 2,5 kilometrin välein eli todella runsaasti. Joka toisella oli aina urheilujuomaa, banaania ym. herkkua tarjolla, joka toisella pelkkää vettä. Ensimmäinen takaisku tapahtui 25 kilometrin huollolla, kun missasin suklaakeksit. Kirosin virhettäni seuraavan kilometrin, mutta onneksi samaa nannaa oli tarjolla viiden kilometrin päässä. Kolmeen kymppiin juoksu kulki todella mallikkaasti ja ihmettelin jo itsekin, että en muista jalkojen tuntuneen näin hyviltä vielä tässä vaiheessa.  34 kilometrin jälkeen nousuosuus oli vihdoin voitettu ja lähdettiin laskettelemaan loivaa alamäkeä. Tässä vaiheessa oli siis tarkoitus nostaa hieman vauhtia ja joku muukin oli selkeästi liikkeellä samalla taktiikalla. Porukan, jonka mukana olin tapsutellut kympistä lähtien, tempo nousi napakasti ja totesin, että tuohon kyytiin en lähde yrittämään. Matkaa oli kuitenkin vielä kymppi maaliin, joten jatkoin omaa tahtiani.

Kolmessa viidessä oli myös hyvä juoksufiilis omilla teillään ja matka alkoi painaa. Seinä tuli vastaan yllättävän nopeasti ja meno ei tuntunut kovin helpolta. Samalla kuitenkin huomasin, että pystyin pitämään samaa vauhtia kuin aiemmin ja olin noin kolme minuuttia tavoiteaikaa edellä. Kolmevitosen huolto piristi väsynyttä taivaltajaa ja näytin todennäköisesti siltä kuin olisin juossut noutopöydän läpi, kun kannoin sylissäni kokis- ja gatorademukeja, vesipulloa  ja siripiri-pötköä, sekä lisäksi maiskuttelin suklaakeksiä masokistinen virne naamallani.  Kilometrit kolmevitosesta neljään kymppiin olivat juuri niin pitkiä kuin tavallisestikin, mutta matka taittui kilometri kerrallaan ja pari kilometriä ennen maalia laskeskelin, että periaatteelliset mahdollisuudet 3.15 alitukseen olivat vielä olemassa. Lähdin varovasti hakemaan pientä loppukiriä ja selkiä tuli vastaan tasaiseen tahtiin. Maalisuoralla bruttokello näytti reilua 3:15 aikaa, mutta oman ajanottoni nettoaika oli muutaman sekunnin alle. Tulosluettelot kertoivat samaa ja lopullinen nettoaika oli 3:14:52 eli keväällä juostusta ennätyksestä lähti reilut viisi minuuttia pois. Tästä on siis hyvä jatkaa ensi kevään Tukholman maratonille, mutta nyt laitetaan juoksupopot naulaan pariksi kuukaudeksi ja keskitytään muihin ulkoilumuotoihin.

Viimeiset 195 metriä maaliin.

Syksyn avaruushuopamuotia.

Samalla syksyn reissut alkavat olla paketissa ja seuraavat viikot on tarkoitus viettää Prahassa.  Osasyynä todettakoon, että muutaman reissuviikonlopun jälkeen aikataululuokitukseni kouluprojektien suhteen ei todellakaan ole enää vahvaa AAA-luokkaa. Reissuraportit siis riittävät tältä erää ja seuraavissa blogipäivityksissä on tarkoitus sivuta enemmän arkielämän juttuja. Luvassa ainakin kaupunkikierrosta,  naapurustoesittelyä ja vapaa-ajan aktiviteetteja. Kaikkea jännää on siis tulossa!

- Ana