Turistina liikenteessä osa 1: Kulttuuriähky

Viime viikolla riitti taas häppeningiä, kun kotosuomesta saapui kaksi kaveria kyläilemään. Rollokämppis Ville ja Oulun vahvistus Make.  Pitkästä aikaa oli taas vanha bändi kasassa ja kaikenlaista säätöä & sähläystä oli taatusti luvassa. Koska Make on klassisen linjan musiikkimiehiä ja jopa ymmärtää jotain aiheesta, niin olin järjestänyt kulttuuriohjelmaa parille illalle. Ensimmäisenä iltana iskuryhmämme suuntasi Municipal Houseen kuuntelemaan Prahan Sinfoniaorkesteria. Ohjelmassa oli joku urkukonsertto ja Mahlerin kuudes sinfonia.  Urkukonsertto ei oikein lämmittänyt. Ville pilkki viereisellä tuolilla ja Make näytti miettivän syntyjä syviä. Itse keskityin veikkailemaan, kuka edessä istuneesta ranskalaisryhmästä nukahtaa seuraavaksi.  En tiedä, mikä siinä on, mutta jostain syystä urkumusiikista tulee aina mieleen lätkäpelien väliaikamusat. Kenties juuri tästä syystä en pidä jääkiekosta.

Prahan Municipal House.

 Kun kolmen vartin urkukonsertto oli selätetty, niin konserttisalin ilmapiiri terästäytyi selvästi. Make oli intopiukeana, kun lavalle lastattiin miltei kahden sinfoniaorkesterin edestä soittajia ja jo tässä vaiheessa oli selvää, että luvassa on ainakin niin kunnioitettavan kokoinen äänipilvi, että nukkuminen ei tule kysymykseen. Mahlerin neliosainen sinfonia oli varsinkin loppua kohden aikamoista vyörytystä ja loppuaplodeista päätellen yleisö oli tyytyväinen kuulemaansa. Itävaltalaissäveltäjän suuruuden hulluudesta kertoo jotain se, että muutamassa mahtipontisessa kohdassa takarivin perkussionisti kaivoi parimetrisen nuijan, jolla hakkasi tahtia puupölkkyyn. Ainoana miinuksena mainittakoon, että miltei puolitoistatuntia kestänyt sinfonia oli klassisen musiikin noviisille kohtuullisen raskasta kuunneltavaa.

 Smetana Hall & Praha Symphony Orchestra. Porukkaa oli lauteilla kiitettävästi.

Kulttuurikriitikot vauhdissa...

 Kulttuuriexcursio jatkui seuraavana päivänä ja luvassa oli hieman erilainen perjantai-ilta. Jälleen kerran laitettiin kauluspaitaa päälle ja tällä kertaa suuntana oli oopperatalo. Ohjelmassa oli Verdin Rigoletto eli odotettavissa oli italialaista ihmissuhdepeliä.  Teos ei lähtenyt kauhean vauhdikkaasti käyntiin ja aamukuuden herätys alkoi kummasti painamaan silmäluomissani. Lopputuloksena torkuin osan ensimmäisestä näytöksestä ja olin aavistuksen verran pihalla tarinan kulusta. Pelastukseni oli, että ensimmäisellä väliajalla törmäsin kulttuuria opiskelevaan puolalaiskaveriini, jolta sain kattavan tilanneselostuksen (Villestä ja Makesta ei tässä vaiheessa oikeastaan ollut apua, koska kummatkin olivat myös enemmän tai vähemmän pihalla Verdin ihmissuhdekoukeroista). Toisessa näytöksessä sain juonesta kiinni ja ihmissuhdesotkuista päästiin vähitellen action-osioon.  Kyseessä oli lopulta alkuveikkauksien mukainen epätoivoinen rakkaustarina, joka päättyi pariin murhaan. Ooppera ei tarjonnut minulle sinfoniaorkesterin veroista kulttuurielämystä, mutta tulipahan ainakin tsekattua. Klassista voisi kyllä vielä mennä kuuntelemaan. Varsinkin, kun opiskelijalippujen hinnat pyörivät alle kympissä eli kauhean kalliista huvista ei ole kyse.

Oopperassa oli vähän fiininpi meininki.

 Ja jotta kulttuuripuoli ei menisi liian fiiniksi, niin pyörähdimme eilen Ilpon ja saksalaiskaveri Janin kanssa tarkistamassa Prahan klubimeininkiä Chapeau Rouge nimisessä paikassa, jossa järjestettiin jonkinlainen Halloween preparty railakkaassa erasmushengessä. No kumpikaan edellä mainituista ei oikeastaan minua kiinnostanut, mutta se mikä herätti mielenkiinnon oli kolme brittiläistä experimental bändiä, jotka soittelivat alkuillasta klubin kellarikerroksessa. Keikka pyörähti käyntiin pari tuntia myöhässä, kun kaksi bändiä oli mystisesti kadonnut ja brittipojat olivat ilmeisesti käyneet hieman viihteellä viimeisen kiertuekeikan kunniaksi. Ensimmäisestä setistä vastasi Cheap Jazz, joka oli varsin keskinkertaista vääntöä, mutta sitä seuranneet Alright The Captain (http://www.myspace.com/alrightthecaptain) ja UpCdownC (http://www.myspace.com/upcdownc) yllättivät molemmat positiivisesti.  Alright The Captain tarjosi todella hämmentävän keikan, joka rakentui taustalla heiluneesta rumpalista ja etualalla vastakkain soittaneista kitaristista sekä basistista, joiden välissä oli kattava pedaalirepertuaari. Meininki vaihteli Chemical Brothers vaikutteista Muse tyyppiseen ääniverhoon ja kitaran & basson kaksintaistelu oli viihdyttävää katsottavaa. Erityismaininta menee kuitenkin Deadmau5 paitaiselle rumpalille, joka latoi menemään vajaan tunnin setin hienolla asenteella.  UpCdownC oli sitten perinteisempää experimental tykitystä, mutta laadukasta sellaista 

- Ana