Tossuteppailua Slovakiassa

Koska kesällä ei aikaa löytynyt vaellusreissulle ja P.S.C. Interin perinteinen ruskareissukin jäi harmittavasti välistä päätin paikata tilanteen ja lähteä tarkastamaan, millainen meno on naapurivaltio Slovakiassa.  Kohteeksi valikoitui kahden slovakikaverin lobbauksen ansiosta Puolan ja Slovakian välinen Tatras-vuoristo. Aikaisempaa kokemusta vuoristossa vaeltelusta minulla ei käytännössä ollut, joten päätin pelata varman päälle ja suunnata suoraan Vysoke Tatralle, josta löytyvät alueen korkeimmat huiput, jotta mäki ei varmasti loppuisi kesken. Ideana minulla oli viipyä yhdessä paikassa muutama päivä ja tehdä sieltä päiväretkiä lähialueen huipuille, joten olin etukäteen buukkailut muutaman pensionin ja chatan (ns. vuoristomaja, jossa on yleensä myös pieni ravintola) matkan varrelta.

Tatralle pääsee Prahasta kätevästi suoraan junalla ja matka kestää 7-8 tuntia. Poprad-Tatryssa vaihdetaan paikallisjunaan, jolla pääsee vaivattomasti vuoriston juurella sijaitseviin pieniin kyliin. Ensimmäisen yön nukuin alhaalla Starý Smokovecissa, josta jatkoin aamun valjettua matkaani vajaan tunnin kävelyä ylöspäin Hrebienokiin Tatranska Magistralan varrelle. Tatranska Magistrala on vuorijonoa noin kilometrin korkeudessa seuraileva perusreitti, joka toimii hyvänä lähtöpaikkana päiväretkille. Myös suurin osa chatoista sijaitsee Magistralan varrella. Heitin rinkkani Bilikova Chatalle, jossa yövyin seuraavat kaksi yötä, nappasin päivärepun selkääni ja lähdin lampsimaan kohti reilussa 2000 metrissä sijaitsevaa Pfinnova Kopaa ja siellä sijaitsevaa Teryho Chataa. Kyseessä oli lauantai-iltapäivä ja porukkaa oli paljon liikkeellä. Tunnelma oli kuin Karhunkierroksella parhaimpaan ruska-aikaan, kun kävelimme letkassa ensin ylös- ja sitten alaspäin Mala Studenan –laaksoa.  Pienen vuoristojärven rannalla sijaitseva Teryho Chata oli täpötäynnä, joten pidin lyhyen evästauon ja mietin jatkosuunnitelmaa. Mieli olisi tehnyt jatkaa noin kolmen tunnin kävelyllä Zjobnicka chatalle ja sieltä palailla parisen tuntia takaisin Hrebienokiin, mutta kello oli jo tässä vaiheessa kahden maissa iltapäivällä ja ennakkotietojen mukaan väli Teryholta Zjobnickalle oli varsin haastava (samaa mieltä olivat kaksi puolalaismiestä, jotka tapasin Bilikovalla seuraavana aamuna), joten päätin palailla suosiolla samaa reittiä takaisinpäin Magistralan varrelle ja tehdä vielä parin tunnin iltakävelyn Skalnate Plesoon (1751,1m), joka toimi talvella laskettelukeskuksena. Gondolihissit pyörivät myös kesäaikaan ja toivat turisteja ylös rinteelle ihmettelemään maisemia.

Bilikova Chata.

Vuoristojärvi Teryho Chatan vieressä.

Siellä se polku menee...

Seuraavan päivän suunnitelmassa oli nousta ”´lähivuoren” eli Stary Smokovecin ylle kohoavan Slavkovsky Stitin huipulle (2452,2m). Eilisen utuinen keli oli vaihtunut auringonpaisteeseen ja myös porukkaa oli tällä reitillä liikkeellä paljon vähemmän kuin edellisenä päivänä. Alkureitti kiemurteli parisenkymmentä minuuttia Tatranska Magistralaa länteen päin, jonka jälkeen huipulle vievä polku erkaantui oikealle kohti rinnettä. Tunnin nousun jälkeen matalat männyt katosivat ympäriltä ja jäljellä oli enää kivikkoa. Reitti oli hyvin merkattu ja huipulle pääsy kesti yhteensä noin kolme tuntia. Keli pysyi kirkkaana ja huipulta näkyi mm. alhaalla avautuvassa laaksossa sijaitseva Zjobnicka Chata, jonne edellisenä päivänä olin suunnitellut meneväni.  Kaukana Zjobnickan takana helikopteri pyöri vuoren rinteellä ja nosti jotain kyytiinsä. Arvoitukseksi jäi, oliko joku loukkaantunut vai oliko kyseessä vain huoltolento. Alaspäin tullessa taivaalle oli ilmestynyt kymmeniä riippuliitäjiä, jotka etsivät suotuisia virtauksia vuoren rinteiden tuntumasta. 

Slavkosvsky Stitin huippu.

Meinas vähän naama palaa.

Taukopaikalla.
 

Parin Hrebienokissa vietetyn päivän jälkeen siirryin paikallisjunalla länteen päin Strbske Plesoon. Ratatöiden vuoksi loppumatka tultiin linja-autolla ja siirtymään tuhrautui oletettua enemmän aikaa. Strbske Plesosta nousin tunnin verran rinkka selässä ylöspäin Popradske Plesoon, jota minulle oli suositeltu hyväksi majapaikaksi. Perillä Popradskessa olin puolenpäivän maissa ja kahden nousupäivän jälkeen ei tälle päivälle kauheita menohaluja tuntunut löytyvän, joten päätin ottaa vaihteeksi vähän rauhallisemmin. No itsehillintä petti kuitenkin iltapäivän edetessä ja kävin nousemassa vieressä kohoavalle Sedlo pod Ostrvoulle (1966m, sedlo=satula), josta aukenivat hienot näkymät sekä etelään- että pohjoiseen. Samalla näin ensimmäiset silmäykset seuraavan päivän reitistä Rysylle, joka kiemurteli pohjoiseen avautuvan laakson rinteillä. Illalla kävin vielä uittamassa jalkoja majapaikan vieressä sijaitsevassa Popradsken vuoristojärvessä samalla, kun pikkutaimenet tuikkivat tyynellä järven pinnalla.  

Reittimerkintöjä Ostrvoun satulalla.

Vähän nousuprofiilia, alhaalla näkyy Popradske Pleson järvi ja majapaikka.

Siksakkia Sedlo pod Ostrvoulle.

Rauhallisen maanantain jälkeen tiistai olikin sitten mahtipäivä. Suunnitelmana oli nousta Rysylle (2499,6m), jonka huippu sijaitsi Slovakian ja Puolan rajapyykillä. Intoa puhkuen lähdin nousemaan laakson pohjalta Satan vuoren varjossa.  Matkan varrella oli pieni pätkä, jossa reitti oli varmistettu kettingeillä ja kallioon pultatuilla askelmilla, mutta muuten meno oli kuin kivirappusia olisi pari tuntia noussut. Yhdentoista maissa saavuin 2250 metrissä sijaitsevalle Chata pod Rysmille, jonka eteen kivilaatalle oli laskeutunut pieni helikopteri. Juuri kun olin saapunut paikalle levähtämään hetkeksi lentäjä käveli minua vastaan ja pääsin näkemään kopterin lentoonlähtö-episodin parinkymmenen metrin päästä. Tässä vaiheessa jatkoin vielä matkaani chatan ohi kohti Vanan satulaa (Sedlo Vana), josta alkoi viimeinen puolentunnin nousu Rysyn huipulle. Loppumatkassa reittimerkintöjä ei enää meinannut löytyä, joten etsin vain parhaaksi katsomani reitin huipulle. Huipulta avautuivat upeat näkymät sekä Slovakian että Puolan puolelle. Rysyltä jatkuu merkitty (mutta varsin haasteellisen näköinen) reitti rajan toiselle puolelle Puolaan, josta voi jatkaa halutessaan vaikka Zakopaneen saakka. Koska olin yksin liikenteessä ja majapaikkani oli Popradskessa en jatkanut Puolan puolelle, vaan palasin samaa reittiä takaisin, mutta ajatus vaelluksesta Puolasta Slovakiaan jäi muhimaan mielessä.

Hiking high and low.

Jalkojen alla parisataa metriä pudotusta.

Rysyn huipulla, ei ihan mennyt 2500m rikki.

Paluumatkalla söin keittolounaan Chata pod Rysmillä. Chata oli remontissa ja vuoristomajan omistaja oli selkeästi huumorimiehiä, koska remonttialueelle pääsy oli estetty kylteillä, joissa luki: ”Nevstupovat, base camp Al-Qaeda!” Alaspäin laskeutuessa näin kaksi sherpaa, jotka kantoivat tarvikkeita chatalle. Kummatkin olivat nuoria jamppoja, jotka kantoivat kymmenien kilojen lasteja laudoista, vaahtomuovista ja vesiletkusta rakennetuilla kantotelineillä. Koko touhu näytti todella hurjalta ja heidän tekemälleen työlle ei voi muuta kuin nostaa hattua. Toinen osoitus chatan omistajan huumorista oli, että Rysylle nousevan polun juuressa oli pari kantotelinettä lastattuna tynnyreillä ja lappu, jossa kerrottiin, että jos kannat tavarat chatalle, niin tarjoamme ilmaisen teekupillisen. Kun näki millaisen työn sherpat tekevät ruoka- ja juomatarvikkeiden toimittamiseksi majalle yli kahdentuhannen metrin korkeuteen, niin keitosta maksoi mieluusti muutaman euron ylimääräistä.

Huumorimiehiä :D

Sherpan työnäyte.

Kun saavuin risteykseen, josta aamulla olin kääntynyt Rysylle kello oli vasta kahden maissa, joten päivää oli vielä runsaasti jäljellä. Säätiedotus oli luvannut seuraavalle päivälle pilvisempää keliä, joten päätin lähteä kävelemään vielä parin tunnin päässä olevalle Koprovsky Stitille (2367,3m) ja katsoa riittäisikö intoa nousta vielä toiselle huipulle. Vaihdon vaatetusta kevyempään auringon paistaessa kirkkaalta taivaalta ja lähdin nousemaan uudelleen laakson pohjalta kohti Hincovo Pleson vuoristojärveä. Järven rannalle saavuttuani pidin nopean juomatauon ja jatkoin tallustelua kohti Vysne Koplovsken Sedloa. Polku satulalle nousi jyrkkää siksak-kuviota ja sedlolla hetken huilahdettuani oli jäljellä vielä viimeinen nousu Koprovskyn huipulle. Tällä reitillä ei näkynyt paljon muita nousijoita ja paikoin todella tekninen polku kiemurteli aivan jyrkänteen reunalla.  Nousun aikana kiveä tuli halailtua useampaan otteeseen ja väsyneillä jaloilla noustessa sai olla koko ajan tarkkana. Koprovskyn nousu oli haastavin tähän mennessä tekemäni ja ylös päästyäni pidin ansaitun evästauon ja ihmettelin hetken rauhassa maailman menoa.  Huipulla ei ollut muuta porukkaa lukuun ottamatta yhtä slovakipariskuntaa, joka oli juuri tekemässä lähtöä, kun saavuin paikalle. Alaspäin tullessa haasteena oli, että reittimerkinnät oli laitettu monessa paikassa vain toiselle puolelle kiveä, joten ylhäältäpäin laskeutuessa niitä ei nähnyt. Otin siis suunnan kohti alhaalla häämöttävää Vysne Koplovsken satulaa ja yritin löytää parhaan mahdollisimman laskeutumisreitin.  Satulalta laskeuduttuani loppumatka oli leppoisaa polkutapsuttelua kohti laakson pohjaa samalla, kun aurinko laskeutui hiljalleen vuoren huippujen taakse. Perillä Popradskessa oli vähän ennen kuutta, joten täysi päivä tuli tehtyä, mutta todella loistava sellainen ja illalla gulassi & knedlikyt maistuivat chatalla varsin maukkaalta.

Evästauko Koprovsky Stitillä.

Paluumatkalla.

Popradske Pleson jälkeen jatkosuunnitelmat olivat auki. Laskeuduin seuraavana päivänä takaisin Strbske Plesoon pienessä vesisateessa ja päätin lähteä paluumatkalle Prahaan Strban kylän kautta.  Alkuperäisenä ideana oli, että olisin jatkanut vielä matkaani Popradista kaakkoon sijaitsevaan Slovensky Raj:n luonnonpuistoon, mutta jalat alkoivat tässä vaiheessa jo ilmoittelemaan pieniä väsymyksen merkkejä, joten ajattelin että on järkevämpää suunnitella uusi reissu sinne.  Kokonaisuutena reissu ylitti odotukset ja koska kelit vielä suosivat, niin touhusta jäi ehkä hieman liiankin myönteinen kuva.  Slovakia on vielä halpa maa, joten se sopii opiskelijabudjetille reissukohteeksi todella hyvin. Majoituksesta maksoin 10-15 euroa yötä kohden ja keittolounaasta maksoi 2-3 euroa paikasta riippuen (ylhäällä chatoilla oli hieman kalliimpaa). Junamatka Prahasta Poprad-Tatryyn maksoi noin 50 euroa (meno-paluu). Ulkomaalaisia vaeltajia ei ainakaan tähän aikaan näkynyt liikkuvan.  Kuuden päivän aikana tapasin yhden ruotsalaismiehen ja Strbske Plesossa näkyi yksi saksalaisryhmä. Muuten paikka näytti olevan paikallisten suosiossa ja tsekkiläisiä sekä puolalaisia taivaltajia oli myös liikkeellä jonkin verran.

Varustuksesta sen verran, että retkeni tein maastojuoksukengillä ja päivärepulla. Rinkan jätin alhaalla sijaitsevaan majapaikkaan päivän ajaksi.  Kevyellä ruumiinrakenteellani ja ilman rinkkaa paketti toimi ihan hyvin, mutta reitit ovat todella kivikkoisia ja nilkkoja sai varoa jatkuvasti. Paras mahdollinen ratkaisu olisi mielestäni noin 40litran rinkka, kunnon vaelluskengät ja sauvat, jolloin taivalta voisi taittaa chatalta toiselle ja nousuja olisi edelleen mukava mennä, kun taakkaa ei olisi liikaa kannettavana. Samalla olisi mahdollista nousta yöpymään perusreittiä ylemmäksi.  Makuupussi ja makuualusta on hyvä olla mukana, koska jos chatalla on täyttä, niin silloin voi yöpyä vaikka tuvan lattialla (periaatteena näyttää olevan, että paikat täytetään viimeistä nurkkaa myöten). Telttailu on luonnonpuiston alueella kielletty.  Kannoin mukanani myös retkikeitintä (kiitokset Ilpolle lainasta), mutta sitäkään ei tullut käytettyä, koska chatoilta sai halpaa ruokaa, ja keitintä sai käyttää vain erikseen merkityillä paikoilla.  Juomaveden kanssa tilanne jäi hieman epäselväksi. Laaksoissa virtaa kirkkaita vuoristopuroja, joista jotkut täyttivät pullonsa, mutta toiset kantoivat mukanaan pullovettä. Esimerkiksi Mengusovan laaksossa  (lPoprad Pleson pohjoispuolella, josta menee polku mm. Rysylle) virtaavasta purosta ei kuulemma kannattanut juoda, koska puheiden mukaan Chata pod Rysmin ulkohuussista valuivat jätökset puroon. Tietoa Tatrasta ja reittikarttoja löytyy mm. osoitteesta http://www.tatry.net/maps/ .

Jos aikataulu antaa periksi ja lumet eivät pääse yllättämään, niin voi olla, että löydän itseni syksyn aikana vielä uudestaan Slovakian puolelta.  Myös idea vaellusreissusta Puolasta Slovakian puolelle kuulostaa houkuttelevalta, joten se menee suunnitteluun. Reissuseuraa rekrytoidaan, joten jos kiinnostusta löytyy, niin ei muuta kuin messiin vaan. Yliopistolla orientaatio alkaa ensi viikolla, joten tässä on vielä hyvää aikaa nauttia Prahan kesäkeleistä ennen kuin koulukiireet painavat päälle.

- Ana

Ùsti nad Labem, reissusuunnitelmia ja mahtavia vieraita

Viime sunnuntai kului sateisessa Ùsti nad Labemissa, jossa juostiin ensimmäisen kerran järjestetty Volkswagen Ùstecky half maraton . Ùsti nad Labem on teollisuuskaupunki aivan Saksan rajan tuntumassa, ja sinne matkustaa junalla Prahasta noin puolitoista tuntia. Luvassa oli lomaviikon päätteeksi reippaampi aamuherätys, koska juna starttasi  Ùstiin vähän ennen seitsemää. Aamukoomassa  ja pienessä tihkusateessa löysin tieni maratonexpoon, josta kävin noukkimassa juoksunumeron ja kaikenlaista tilpehööriä sisältäneen sponsoripussukan. Tämän jälkeen oli vuorossa muutama tunti  expoaulan lattialla makoilua ja viime hetken tankkailua.

Sunnuntain menoaikataulu.

Starttipamaus kajahti vihdoin puoliltapäivin ja lähdin etenemään suunnitelman mukaisesti 1:35 tavoitevauhtia.  Jo ensimmäisen vitosen aikana alkoi paljastua, että vauhtilenkkejä ei viime kuukausina ole paljon tullut tehtyä.  Tavoitevauhti tuntui varsin vauhdikkaalta ja aikataulussa pysyäkseen sai tehdä duunia ihan tosissaan.  Tein kuitenkin periaatepäätöksen ”tupla tai kuitti” –taktiikasta, joka tarkoitti että jokaisen vitosen tavoiteaikaa tavoiteltiin loppuun asti ilman himmailua. Jos katkeaminen tapahtuu, niin sitten se vain tapahtuu. Kympin jälkeen juoksu lähti pikkuhiljaa kulkemaan. Samalla kuitenkin myös sade yltyi koko aamun kestäneestä tihkusateesta ja koko loppukilpailu painettiin menemään kaatosateessa. 

Liikunnan riemua familyrunissa.

Puolikas juostiin kahtena reilun kympin kierroksena, joka kierteli Elbe-joen rantoja ja teki loppulenkin kaupungin keskustassa, jossa kannustusta riitti runsaasti. Toisen kierroksen puolivälissä alkoi väsymys vähitellen painaa, mutta ensimmäisen kierroksen vahvan loppuosuuden ansiosta olin muutaman minuutin tavoiteaikaa edellä. Viimeinen vitonen ei ollut mitään herkkua, mutta tahti pysyi hyvänä ja loppuaikaan 1:32:44 täytyy olla enemmän kuin tyytyväinen.

Juoksureitti seuraili Elbe-joen rantoja.

Sunnuntai-iltana, kun kotiudun päiväreissultani myös tandempariskunta Laura ja Ilpo olivat löytäneet tiensä kaupunkiin (blogi heidän pyörämatkastaan Suomesta Tsekkeihin löytyy osoitteesta http://hey-your-girlfriend-is-not-pedalling.blogspot.com/).  Ensimmäiset suomalaisvieraat olivat siis saapuneet, mikä oli enemmän kuin mukavaa. Sunnuntai-ilta kului leppoisasti kuulumisia vaihtaessa ja alkuviikosta pyörimme kaupungilla eri asuinalueita ihmetellessä.  Reissupariskunta löysi muutaman päivän kestäneen intensiivisen asunnonmetsästyksen päätteeksi kämpän muutaman korttelin päästä aivan Finska-kadun tuntumasta, joten pienimuotoinen suomikommuuni on kohta kasassa ja meininki vain paranee.

Minulla on kuitenkin pari viikkoa vielä vapaata ennen kuin yliopistolla alkaa tapahtua, joten seuraavaksi on tarkoitus suunnata tsekkaamaan Slovakian ja Puolan välinen Tatras-vuoristo, sekä vuoriston juurella sijaitseva Slovensky Raj:n luonnonpuisto (http://www.vysoketatry.com/).  Rinkka on jo melkein pakattu ja junaliput ovat taskussa, joten viikon kestävä korkeanpaikan leiri on valmis alkamaan.  Uutuuttaan kiiltävät Salomonin maastojuoksukengät pääsevät kohta oikeaan testiin. Vaellustunnelmia on luvassa tarkemmin seuraavassa päivityksessä.

- Ana

Elämää autotehtaan varjossa...

Kohta ensimmäinen kuukausi Tsekeissä on vietetty. Homma lähti käyntiin EILC:n kolmeviikkoisella Tsekin kielikurssilla, joka järjestettiin neuvostohenkisessä tehdaskaupungissa Mlada Boleslavissa noin 60 kilometriä Prahan pohjoispuolella. Jo pelkästään menomatka oli mielenkiintoinen.  Lähtöä edeltävänä päivänä kävimme serkkuni kanssa eksymässä Raaseporissa, jossa tämän vuoden Retki-Rogaining järjestettin. Alun perin oli ideana osallistua 24-tunnin sarjaan, mutta koska kielikurssi alkoi ennakoitua aikaisemmin vaihdoimme osallistumisemme 8-tunnin sarjaan.  Kilpailu meni odotusten mukaisesti parin pummin säestäessä matkantekoa. Kotiin palasimme puolenyön paikkeilla ja seuraavana aamuna kello herätteli viiden jälkeen, joten oli aika lähteä kentälle virkein mielin ja keveillä jaloilla.

Lensin Prahaan Budapestin kautta ja muutaman tunnin vaihtoaika Budapestin kentällä kului nukkuessa. Erikoismaininta täytyy antaa ulkomaanterminaalin uutuuttaan kiiltäville sohville. Parhaat lentokenttänokoset aikoihin. Prahaan saavuimme aikataulun mukaisesti neljän jälkeen ja kentällä odotti iloinen yllätys, kun selvisi että Malev Airlines oli kadottanut rinkkani jonnekin välille Helsinki – Budapest – Praha. No ihmettelyyn ei ollut aikaa, koska minun piti olla Mladassa jo samana iltana. Aikaa oli tuhrautunut rinkkasotkuun kentällä sen verran, että rautatieasemalla piti laittaa juoksuksi. Onnistuin kuitenkin hankkimaan lipun ja löytämään oikean junan juuri, kun se oli lähtemässä liikkeelle.  Majapaikkani ensimmäisen kolmen viikon aikana oli hostelli Uno, jossa kaikki kielikurssilaiset majoittuivat.  Hostellia ympäröivät parimetriset muurit, ja se sijaitsi kaupungin laidalla keskellä varastorakennuksia. Oikein idyllinen paikka. Myös rinkkani löysi tiensä hostellille taksikyydillä (!) muutamaa päivää myöhemmin.

Skoda aloitti polkupyörillä, tummanpuhuva fixi 1900-luvun alkupuolelta.

Kielikurssimme järjestettiin yliopistossa nimeltä Skoda Auto Vysoká. Kuten nimestä voi päätellä , niin toimintaa rahoittaa eräs autoja tehtaileva yritys. Syynä tähän on, että tsekkiläisten kansallisylpeys Skoda on lähtöisin Mlada Boleslavista ja paikkakunnalla sijaitsee edelleen suuri autotehdas, joka tuottaa noin 800 Octaviaa päivässä. Kielikurssilla oli osallistujia Espanjasta, Portugalista, Ranskasta, Hollannista, Saksasta ja Puolasta. Opiskelu oli ensimmäisestä päivästä lähtien leppoisaa ja ryhmähenki erinomainen.  Kolmessa viikossa ei saada ihmeitä aikaan, joten opetuksessa keskityttiin sanavaraston kartuttamiseen ja oikeaoppiseen lausumiseen kieliopin jäädessä vähemmälle. Oppituntien ohella kävimme myös ihmettelemässä miltei kaikki Pohjois-Bohemian kylät, ja lisäksi vierailimme muun muassa hiihtomekkana tunnetussa Liberecissä sekä kylpyläkaupunki Podebradyssa.  Kielikurssi huipentui kirjalliseen & suulliseen kokeeseen, josta kotiutin itselleni viisi noppaa. Nyt hallitsen siis alkeellisimmat sosiaalisessa viestinnässä vaadittavat fraasit, joten esimerkiksi kaupassakäynti ja bissen tilaaminen paikallisella murteella onnistuvat. Eipä mennyt kielikurssi hukkaan, mutta veikkaan, että maksimaalinen osaamistaso omalta osaltani on saavutettu.  

Skoda Auto Vysoka Skola

 Kämpän löytäminen Prahasta oli oma lukunsa. Tavoitteena oli löytää kohtuuhintainen kalustettu huone hyvien kulkuyhteyksien äärellä, mutta en selkeästi ollut vaatimuksineni yksin liikkeellä.  Sovin parin viikon aikana vajaat puolenkymmentä esittelyä. Suurimmassa osassa tapauksista todellisuus ei vastannut netissä esiteltyjä kuvia ja vähitellen aloin suhtautua paljon käytettyyn markkinointisloganiin ”fully renovated” varsin skeptisesti. Ahkera soittelu palkittiin kuitenkin viime lauantaina heti kielikurssin päättymisen jälkeen, kun löysin itselleni vapaan huoneen kattohuoneistoon perustetusta solukämpästä. Asuinalueena on Vinohrady, joka sijaitsee vilkkaimman turistikeskuksen ulkopuolella, mutta keskustaan pääsee metrolla tai ratikalla reilussa viidessä minuutissa. Reilut kolme viikkoa kestänyt hostellielämä sai siis päätöksensä.

Näköalaa kämpiltä

Tämä viikko on kulunut käytännönasioita järjestellessä ja lähiympäristö ihmetellessä. Kämppään ja asuinalueeseen olen enemmän kuin tyytyväinen. Nyt minulla on vajaat kolme viikkoa vapaata ennen kuin orientaatio alkaa lokakuun alussa, joten reissusuunnitelmia on suuntaan jos toiseen, mutta niistä lisää myöhemmin. Viikonloppuna suuntaan Ústí nad Labemiin aivan Saksan rajan tuntumaan puolikasta juoksemaan (check http://www.usteckypulmaraton.cz/en). Viime viikkoina on juoksun kanssa laiskoteltu, joten nyt on aika palata takaisin ruotuun.

Naapurustoa

 

 

 

- Ana